Yhdenvertaisuus

Yhdenvertaisuus Pedagossa näkyy toiminnassa ja päätöksenteossa, tapahtumissa sekä edunvalvonnassa.

Pedagon toiminnassa ja tapahtumissa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita, joihin jokainen lipunostaja tai tapahtumaan ilmoittautuja sitoutuu.

Yhdenvertaisuusvastaava & turvahenkilö


Mikä on hallituksen yhdenvertaisuusvastaava?

Yhdenvertaisuusvastaavan tehtävänä on huolehtia yhdenvertaisuuden toteutumisesta kaikessa Pedagon toiminnassa. Konkreettisia pestiin liittyviä tehtäviä ovat erilaisten dokumenttien (esim. turvallisemman tilan periaatteet ja bussivastaavien ohje) päivittäminen, yhdenvertaisuuteen liittyvien kyselyiden teettäminen, erilaisissa häirintä-, syrjintä- ja riitatilanteissa auttaminen sekä yhdenvertaisuustapahtumien järjestäminen. 

Muutaman vuoden välein yhdenvertaisuusvastaavan tehtävänä on johtaa yhdenvertaisuusohjelman päivittämistä. Yhdenvertaisuusvastaava myös huolehtii Pedago ry:n yhdenvertaisuusohjelman toteutumisesta ja sen sisällön kouluttamisesta muulle hallitukselle.

Tänä vuonna yhdenvertaisuusvastaavina toimivat:

Lotta Seppänen, telegram: @seppanenlotta

Essi Kurth, telegram: @essikurth
 

Mikä on turvahenkilö?

Jokaisessa Pedago ry:n järjestämässä tapahtumassa on turvahenkilö.

  • Tapahtuman turvahenkilönä voi toimia Pedagon jäsen, pl. orientaatioviikot, jolloin turvahenkilöinä toimivat hallituksen jäsenet ja tutorit
  • Turvahenkilö on tapahtumassa osallistujia varten
  • Toimii luottamuksellisesti ja on vaitiolovelvollinen
  • Ei nauti alkoholia tapahtuman aikana

Turvahenkilön puoleen voi kääntyä matalalla kynnyksellä koskien muun muassa tapahtuman ohjelmaa, sisältöä tai käytänteitä. Turvahenkilö voi puuttua mahdollisiin häiriö-, häirintä- tai ongelmatilanteisiin keskustelemalla. Turvahenkilö ei kuitenkaan ole järjestyksenvalvoja.

Turvahenkilö ei vie asiaa eteenpäin ilman asianomistajan suostumusta.
Turvahenkilöön puoleen voi kääntyä tapahtuman aikana, sitä ennen tai sen jälkeen. Yhteystiedot löytyy jokaisesta tapahtumakuvauksesta.

Turvahenkilön toimintaohjeet

Ennen kun toimit turvahenkilönä tapahtumassa, tutustu turvahenkilön toimintaohjeisiin

 

Turvahenkilöksi ilmoittautuminen

Ethän ole robotti? Kirjoita yhteenlaskun vastaus alle.

Yhdenvertaisuuden yhteydenottolomake


Voit tuoda yhdenvertaisuusvastaavien tietoon yleisiä mietteitäsi Pedagon yhdenvertaisuudesta tai lähestyä muussa mieltä askarruttavassa asiassa.

Palautelomakkeen tiedot lähetetään yhdenvertaisuusvastaavien sähköpostiin pedagoryyhdenvertaisuus@gmail.com, jota pääsevät lukemaan vain hallituksen yhdenvertaisuusvastaavat. 

Mikäli haluat, että yhdenvertaisuusvastaavat vastaavat viestiisi, jätä meille yhteystietosi tai ole ole suoraan yhteydessä sähköpostitse!

Yhdenvertaisuuden dokumentteja