Tutorit

Tervetuloa lukemaan lukuvuoden 2024-2025 tutoreiden kaverikirjaa!

Tutorit ovat opiskelijoita, jotka ovat teidän tukena orientaatioviikkojen ja koko fuksivuoden läpi. Heidän tehtävänsä on opastaa teitä kaikissa opintojen alkuun liittyvissä asioissa, aina kursseille ilmoittautumisesta parhaiden opiskelijaravintoloiden löytämiseen. 

Alta voit lukea vuoden 2024 tutorien upeat esittelyt!

Janne Rajamäki

Same same but different.

Nimeni on Janne!

Minua kutsutaan lähinnä Janneksi.

Olen vuosimallia 2000.

Olen kotoisin ristus notta Seinäjoelta. 

Jyväskylässä majailen Mäki-Matissa (Kuokkala on silti paras).

Vuosikurssini on 2020 Koronafuksi. 

Kotiryhmäni on Juliet. 

Opiskelijana olen elämäniloinen sekä tekevä! Lähes kaiken olen jaksanut tehdä tunnollisesti sekä aikataulullaan. Olen tehnyt sivuaineena draamakasvatuksen perusopinnot, joita on tavoite jatkaa eteenpäin vielä tulevaisuudessa. 

Mielestäni opiskelussa parasta on opiskelutoverit. Tähän sisältyy ihmiset joiden kanssa saa rellestää tapahtumissa sekä joiden kanssa pusketaan ahkerasti opintoja eteenpäin. Pitää myös mainita poikkitieteelliset ystävät, joiden kautta oppii aina uutta ympäröivästä maailmasta. 

Lemppariopiskelutapahtumani on Pedagon järjestämä Vapun Kotibileet!

Vapaa-ajalla tykkään harrastaa monipuolisesti liikuntaa sekä nähdä ystäviä. Päälajini on vapaaottelu, mutta oikeastaan mikä tahansa temmeltäminen kelpaa! Näiden lisäksi pidän vapaa-ajalla elokuvien katsomisesta sekä tietokoneella pelaamisesta.  

Menojuomaksi nautin päivällä maitoa ja illalla heitän kolikkoa juonko vettä vai punaviiniä! 

Jos olisin kirjallisuuden tyylikausi olisin romantiikka tai absurdismi!

Tiesitkö, että minulle sanottiin yläasteella, että minusta pitäisi tulla Stand up koomikko. Ajattelen sitä usein… 

Olisinpa tajunnut omalla orientaatioviikollani olla stressaamatta niin paljon. Omilla orientaatioviikoillani minua jännitti paljon, mikä on tietenkin ymmärrettävää. Jälkeenpäin tajusin, että tärkeintä oli vain olla oma itsensä!

Terveiseni sinulle tulevalle fuksille on ottaa kaikki irti alkavasta matkasta ja uusista ihmisistä!

Telegram: @Rajamaja

Annastiina Sahlberg

Nuket on lähteny Myyn kanssa parempiin bileisiin

Nimeni on  Annastiina

Minua kutsutaan myös Annaks

Olen vuosimallia ysiysi

Olen kotoisin Pohjois-Savosta, Rautalammilta (ei varmaan sano sulle mitään, mut Kuopion ja Jyväskylän välissä)

Jyväskylässä majailen Muuramessa :D mutta oon asunu myös Ainolassa ja Keljonkankaalla.

Vuosikurssini on 2021.

Kotiryhmäni on Integraatio.

Opiskelijana olen harvoin erityisen tunnollinen, mutta hoidan hommani kuitenkin…Tykkään kyllä omista opinnoista paljon ja kotiryhmän kautta niistä on saanut tehdä myös eri tavalla oman näköiset! Mua kiinnostaviin kursseihin käytän kyllä enemmän aikaa. Sivuaineopinnot erkkapedan parissa on lähellä sydäntä!

Mielestäni opiskelussa parasta on opiskelukaverit ehdottomasti!

Lemppariopiskelutapahtumani on Talvipäivät ja pjr!! (pikkujouluristeily).

Vapaa-ajalla tykkään tehdä juttuja mun koiran kanssa, käydä salilla ja viettää perheen ja kavereiden kanssa aikaa. 

Menojuomaksi nautin päivällä pepemakea ja noccoo (ja vettä)  ja illalla punaviiniä tai esim. jotain lonkeroo.

Jos olisin leivos, oisin korvapuusti.

Tiesitkö, että mulla on kaksoissisko.

Olisinpa tajunnut omalla orientaatioviikollani, että kavereiden löytymisestä ei tartte ressata! Ne oman näköiset tyypit löytyy kyllä ja kaikki muutkin on samassa tilanteessa orientaatioviikoilla, eikä kukaan muukaan tunne toisia.

Terveiseni sinulle on, että muista levätä ja nauttia!! Sulla on varmasti tulossa ihania hetkiä opintojen parissa, ota kaikki ilo irti niistä!

Telegram: @annastiinasahlberg

Elisa Ruoppa

Sain vihdoin apupyörät pois!

Nimeni on Elisa, mutta tottelen useimmiten myös kaikenlaisia variaatioita siitä!

Olen vuosimallia -03 eli 21. ikävuosi häämöttää mittarissa.

Olen kotoisin mainettaan värikkäämmän Kouvolan Myllykoskelta eli tutummin Mylsältä.

Jyväskylässä majailen Ylistönmäellä järven toisella puolen.

Vuosikurssini on 2023, omat muistot fuksivuodelta siis vielä tuoreena mielessä!

Kotiryhmäni on TAIKO 23 eli Oonan ja Heidin kanssa ollaan tutustuttu taide- ja kokemuslähtöisen oppimisen periaatteisiin!

Opiskelijana olen tunnollinen ja innokas oppimaan uutta. Opiskelukuviot tulevaan ovat vielä hieman auki, mutta ainakin historian ja erityispedagogiikan opintoja löytyy luokanopeopintojen lisäksi suunnitelmista.

Mielestäni opiskelussa parasta on samanhenkiset opiskelukaverit, opintojen käytännönläheisyys ja erilaisten kotiryhmien tarjoamat persoonalliset kommervenkit. Jyväskylässä on kivaa olla opeopiskelija!

Lemppariopiskelutapahtumani on opeopiskelijoiden Talvipäivät. Talvipäivät järjestetään vuosittain keväällä ja tulevalle vuodelle 2025 kohdekaupungiksi julkistettiin vuosikymmenien tauon jälkeen Helsinki!

Vapaa-ajalla tykkään pyöriä mukana järjestötoiminnassa niin ainejärjestön kuin partionkin parissa. Tarkasti värikooditettuun ja aikataulutettuun kalenteriini yritän myös aina ujuttaa läheisten kanssa hengailua sekä aikaa ulkona liikkumiseen.

Menojuomaksi nautin päivällä jotain kofeiinipitoista ja illalla jatkan useimmiten samalla linjalla.

Jos olisin joku Muumien (yksi suosikkipuheenaiheistani) hahmoista, olisin varmaan Pikku Myy, sillä kompensoin valitettavan lyhyttä pituuttani persoonallani.

Tiesitkö, että meidän Taiko-kotiryhmän ensimmäisenä lukuvuonna järjestämässä Taiko-gaalassa minulle äänestettiin titteli vuoden tehopakkaus? Kertonee jotakin allekirjoittaneen jokapaikanhöylän luonteesta ja nopeista liikkeistä.

Olisinpa tajunnut omalla orientaatioviikollani olla murehtimatta liikaa tulevaa ja varata ruokaa valmiiksi jääkaappiin (kun sitä ei todennäköisesti ehdi tai jaksa ensimmäisten viikkojen kiireen keskellä väsätä).

Terveiseni sinulle: Ole oma itsesi, nauti ensimmäisestä opiskeluvuodesta ja muista pitää jaksamisestasi huolta, mukaan menoihin ehtii nimittäin myöhemminkin. Ihana saada just sinut mukaan Pedagon meininkeihin! 

Telegram: @elisaruop

Oona Iivonen

Harjotus tuottanut tulosta

Nimeni on Oona

Minua kutsutaan myös opiskelukavereiden kesken teiniksi ja perheen kesken Onskiksi. Parhaiten tottelen kuitenkin nimeä Oona.

Olen vuosimallia 2004 eli 20v.

Olen kotoisin Lopelta, tarkemmin sanottuna Läyliäisistä (Ei tarvii tietää, missä se on… Kato kartasta!) 

Jyväskylässä majailen Kukkumäessä

Vuosikurssini on 2023 eli kakkonen 

Kotiryhmäni on Taiko eli taide- ja kokemuslähtöinen kasvatus eli Elisa ja Heidi on mun kotiryhmäkamuja

Opiskelijana olen välillä hyvin tunnollinen, toisinaan täysin hukassa. Tulevaisuuden vapaavalintaiset opinnot on vielä pohdinnan alla, mutta vaihtoehtoina mm. erkka, terveystieto, liikka sekä esi- ja alkuopetus. 

Mielestäni opiskelussa parasta on vuorovaikutus muiden opiskelijoiden kanssa. Rakastan demoilla tunteiden ja kokemusten vuodattamista, Rupun portailla juoruilua sekä kavereiden kanssa lounastamista. Ilman ihania opiskelukavereita en jaksaisi yhtään mitään.

Lemppari opiskelutapahtumani ovat PJR eli pikkujoulurisse, vujut eli vuosijuhlat ja vappu. Ne jäi parhaiten mieleen fuksivuodelta. Kaikkia tapahtumia en ole päässyt kokemaan, joten mua tullaan näkemään aktiivisesti kaikissa syksyn ja kevään tapahtumissa (ainakin toivottavasti).

Vapaa-ajalla tykkään hengata läheisten kanssa, lenkkeillä poikkiksen koirien kanssa, valokuvata ja selailla TikTokia.

Menojuomaksi nautin päivällä vettä ja illalla vaihdellen lemppareita: salmaria, breezereitä, mango lonkeroo, limpparia, ilmasia… kaikki menee

Jos olisin eläin, olisin koira. Oon tosi menevä tyyppi, mutta rakastan nukkua ja hengailla. Ja tykkään herkuista! 

Tiesitkö, että pukeuduin penkkareissa salama McQueeniksi. 

Olisinpa tajunnut omalla orientaatioviikollani stressata vähemmän. Kaiken oppii ajallaan, tapahtumissa kerkeää käydä ja kavereita saa ihan varmasti. No hätä, no stress!

Terveiseni sinulle: Muista nauttia orientaatioviikoista ja koko fuksivuodesta, se tulee menemään super nopeesti! Pidetään yhessä hauskaa!

Telegram: @oonaiivonen

Viivi Porkka

“Mul on tosi huonot kortit”

Nimeni on Viivi

Minua kutsutaan myös lempinimillä Vivian ja Vipsuli, uudet nimet on kans aina tervetulleita!

Olen vuosimallia 2001 baby

Olen kotoisin ihan täältä Jyvääskylästä <3 (en muuten kuule tota “murretta” ite, mut joskus opiskelujen alussa sain siitä muilta kommenttia)

Jyväskylässä majailen keskustassa Harjun kupeessa.

Vuosikurssini on 2020 eli viidennen vuoteni alotan teidän kans.

Kotiryhmäni on KiMo = kielitietoisuuteen ja monikielisyyteen painottava ryhmä.

Opiskelijana olen mielenkiinnolta vähän moneen suuntaan menevä. 2023-2024 lukuvuonna suoritin valinnaisena opintokokonaisuutena EOK-opinnot eli erilliset erityisopettajan kelpoisuuden tuottavat opinnot. Niitä en voi kun suositella, jos yhtään erkkajutut vois kiinnostella!! Aiemmin opiskelin kans pari kurssia viittomakieltä, joista innostuin sikana. Tänä keväänä kävin myös tekemässä harkan Vietnamissa. Sillä reissulla kv-kärpänen puras ihan tosissaan ja aloin haaveilla vaihdosta vielä viimeisten opiskeluvuosien ajalle. Mahdollisuuksia oman näköselle opiskelulle on kyllä ihan tosi paljon!

Mielestäni opiskelussa parasta on ihanat ja inspiroivat ihmiset ympärillä tottakai <3 niistä motisistakin hetkistä ja kurssisuorituksista päästään läpi yhessä vähintään (ja usein) huumorin voimalla, ja sit taas kaikki hauskimmat tarinat elää läpi opiskeluvuosien.

Lemppariopiskelutapahtumani on Pedagon kotibileet, koska sillon kaikki on samassa paikassa yhessä <3 Tykkään kyllä paljon myös esim. poikkareista.

Vapaa-ajalla käyn tanssi- ja laulutunneilla, kuuntelen podcasteja (pelkkää hömppää) ja hengaan kavereiden kaa monissa erilaisissa merkeissä liikunnallisemmista aktiviteeteista ihan vaa chillailuun tai viinittelyyn.

Menojuomaksi nautin päivällä kahvia kauramaidolla ja illalla houkuttaa eniten kaikki makeet ja kirpeet juomat.

Jos olisin värimaailma, oisin auringonlaskun eri sävyt: on kirkasta ja pirteetä, mutta myös paljon hehkuvaa lämpöö ja lempeyttä.

Tiesitkö, että TV-ohjelma, johon mut sais mukaan sillä samalla sekunnilla ilman epäröintiä olis Tanssii tähtien kanssa. Se ois niiiin unelma, jo lapsena pakotin mun porukat kattomaan mun muuveja aina mainoskatkoilla. Tää sama esiintyjäpersoona on kyllä pysyny mukana ihan tähän päivään saakka :D

Olisinpa tajunnut omalla orientaatioviikollani olla ottamatta stressiä oikeesti mistään! Kun tulee vaan paikalle, niin pääsee ihan varppina mukaan ja hauskoja juttuja tapahtuu. Ai että tulee ihan ikävä sitä alun jänskää ja kivaa fiilistä tässä ku miettii <3

Terveiseni sinulle: Tuu mukaan just omana itsenäs! On ihanaa päästä tutustumaan ja pitämään hauskaa yhessä, me otetaan avosylin vastaan <3 + Tyhmiä kysymyksiä ei oo!

Telegram: @viiviporkka

Ruut Saastamoinen

NAMSKIS

Nimeni on Ruut

Minua kutsutaan monilla lempinimillä, esimerkiks Rutku, Ruutteli, Bruuttus ja Rutikuiva ruisleipä (älkää pliis käyttäkö tota vikaa)

Olen vuosimallia nollaneljä

Olen kotoisin Helsingistä (Kantsun kasvatti) Oikeesti synnyin Kuopiossa mut Siiri sanoo et sitä ei lasketa :(

Jyväskylässä majailen Seminaarinmäen juurella

Vuosikurssini on -23

Kotiryhmäni on Muka eli musakasvatus, oon historian eka LuoMus-tutor ;)

Opiskelijana olen motivoitunut työmyyrä, analyyttinen pohdiskelija ja innokas kokeilija. Sahaan Seminaarimäellä Musican ja Ruusupuiston välillä, koska musta tulee isona luokanopen lisäks peruskoulun musaope. Oon tunnollinen, mutta välillä hajamielinen, minkä takii oisin pulassa ilman kalenteria.

Mielestäni opiskelussa parasta on yhteisöllinen meno, opiskelijahintanen lounas, harkat ja ryhmäpohdiskelut sekä se, et OKL osaa aina yllättää

Lemppariopiskelutapahtumani on vappupöhinät, herkkuapprot ja pikkujoulurisse!

Vapaa-ajalla tykkään kokkailla, haahuilla luonnossa, kuluttaa kulttuuria ja käydä kahviloissa. Teen kaikkia edellä mainittuja mielellään hyvässä seurassa <3

Menojuomaksi nautin päivällä termarikahvia ja illalla cokista tai jotain hauskoja lonkeroita

Jos olisin karkki, olisin värikäs turkinpippuri, koska oon yhtä lempeä, mutta ku viettää pidemmän aikaa mun seurassa, saattaa yllättyä.

Tiesitkö, että oon mestari laskemaan portaita istualleen

Olisinpa tajunnut omalla orientaatioviikollani, että kaikkia asioita ei tarvii osata ja muistaa heti. Kaikki solmut selviää kyllä ajallaan!

Terveiseni sinulle: Ihanaaihanaa et just susta tulee osa meitä! En malta oottaa et tavataan<3

Telegram: @ruutsaastamoinen

Emma Juurakko

Sano p, sano i, sano s s i s, pissis

Nimeni on Emma!

Minua kutsutaan myös kavereiden kesken Empsteriksi.

Olen vuosimallia 2000 eli 24-vuotias (vielä vuosi aikaa sekoilla ennenku etuotsalohko on   kypsyny)

Olen kotoisin vähän sieltä sun täältä… Syntynyt Espoossa, mutta viettänyt lapsuuden sekä Turengissa että kotipaikakseni mieltämällä Alavudella Etelä-Pohjanmaalla.

Jyväskylässä majailen keskustan ja yliopiston välimaastossa valoisassa yksiössäni <3

Vuosikurssini on -23 eli alotan toisen opiskeluvuoteni täällä.

Kotiryhmäni on LiikLo eli musta tulee sekä luokan- että liikunnanopettaja.

Opiskelijana olen ehkä hieman viime tipassa tehtävät hoitava, mutta kuitenkin tunnollinen. Olen oppinut olla stressaamatta liikoja ja osaan huolehtia siitä, että vapaa-aika ja koulu ovat tasapainossa. Tällä hetkellä haaveena olisi lähteä jossain kohtaa kv-vaihtoon!

Mielestäni opiskelussa parasta on ehdottomasti rakas kotiryhmäni! Opinnot ovat olleet todella mielenkiintoisia ja hauskoja, mikä on enemmän tai vähemmän opiskelukavereiden ansiota <3

Lemppariopiskelutapahtumia on loputtomasti, mutta hauskimpia ovat olleet vappu HopLop sekä Talvipäivät koulumajoituksella!

Vapaa-ajalla vietän todella paljon aikaa kavereiden kanssa. Lisäksi urheilen omaksi ilokseni sitä sun tätä. Myös ruoanlaitto on lähellä sydäntä, mutta halpa ja maittava opiskelijalounas on kyllä vähentänyt omia kokkailuja.

Menojuomaksi nautin päivällä maitoa <3 ja illalla pepe makea tai kuohuvaa!

Jos olisin eläin olisin Ilta-Sanomien testin mukaan pääskynen: nopealiikkeinen lentäjä ja hyvän mielen tuoja, joka osaa iloita elämästään :D

Tiesitkö, että olen myös ammatiltani farmaseutti, eli opiskelu nappaa näköjään enemmän kuin työnteko…

Olisinpa tajunnut omalla orientaatioviikollani elää hetkessä murehtimatta tulevaa, sillä fuksiviikot olivat ohi silmänräpäyksessä! Onkin ihana päästä viettämään toista fuksisyksyä teidän tutorina!

Terveiseni sinulle: Tee opiskeluvuosista juurin sinun näköiset ja muista nauttia joka hetkestä, sillä täällä aika lentää valoakin nopeammin! Syksyllä tavataan JEE <3

Telegram: @empsteri

Heidi Tyrväinen

Edelleen oman elämänsä prinsessa

Nimeni on Heidi 

Minua kutsutaan myös sellaisilla nimillä, jotka eivät ansaitse mainintaa. Saa keksiä jonkun kivan uuden lempinimen:D

Olen vuosimallia 2003 eli toistaiseksi 20.v 

Olen kotoisin Saimaan rannalta eli Savonlinnasta 

Jyväskylässä majailen Kankaalla 

Vuosikurssini on –23 

Kotiryhmäni on Taiko, Oonan ja Elisan tapaan 

Opiskelijana olen suhteellisen tunnollinen. Osaan silti ottaa rennosti ja välillä turhankin rennosti, kun huomaan aloittavani esseen viimeisenä iltana ennen palautusta. Sivuaine suunnitelmissa tällä hetkellä ykkösenä on liikunta. 

Mielestäni opiskelussa parasta on opiskelukaverit. Lisäksi tykkään opinnoista, jotka ovat osittain hyvin käytännönläheisiä. Arkea voi myös opiskelijana jonkun verran rytmittää oman halun mukaan, eli joka aamu ei tarvitse herätä klo 7, jollei satu olemaan heti aamusta opetusta tai luentoja.  

Lemppariopiskelutapahtumani on talvipäivät  

Vapaa-ajalla tykkään käydä salilla ja harrastaa muutenkin kaikenlaista liikuntaa. Talvella suosikkilaji on laskettelu ja välillä tulee myös hiihdettyä. Lisäksi hengailen kavereiden kanssa aina kun ehdin. 

Menojuomaksi nautin päivällä vettä tai noccoa ja illalla en oo kovin nirso, mutta kalja ei uppoa

Jos olisin kukka, olisin sellanen ihana juhannusruusu, mikä kukkii nimensä mukaisesti keskikesällä. Mun mielestä kesä on ihmisen parasta aikaa❤️

Tiesitkö, että olin lukiossa urheilulinjalla ja harrastin yleisurheilua yli 7 vuotta

Olisinpa tajunnut omalla orientaatioviikollani, ettei kaikkia kaverisuhteita tarvitse luoda silloin, vaan tutustut todennäköisesti uusiin ihmisiin myös myöhemmin! 

Terveiseni sinulle tulevalle fuksille, älä jännitä liikaa. Heittäydy rohkeasti mukaan kokeilemaan uusia juttuja ja laita itsesi välillä likoon, niin saat kaiken ilon irti opiskeluelämästä!

Telegram: @heidityrvainen

Siiri Nissinen

Legot vaihtu väliveteen

Nimeni on Siiri

Minua kutsutaan myös Sirpaksi, välillä kavereiden kesken vanhukseksi (koska kuulemma välillä mun jutut kuulostaa siltä, että ne voisi tulla vanhuksen suusta…)

Olen vuosimallia 2002 eli en niin vanha kuitenkaan.

Olen kotoisin Pohjois-Savon sydämestä eli Kuopiosta! Tämä ei varmasti jää huomaamatta puheestani ja mun kanssa jutellessa tuplakonsonantit tarttuu kanssakeskustelijaan aika äkkiä.

Jyväskylässä majailen keskustan laitamilla, melko lähellä Harjua.

Vuosikurssini on 2023.

Kotiryhmäni on Jannen tapaan fellow Juliet, jossa osa opinnoista käydään englanniksi.

Opiskelijana olen melko aktiivinen ja tykkään suunnitella tulevaa. Tällä hetkellä kiinnostaa luokanopejuttujen lisäksi englannin aineopinnot, joiden kaverina opintosuunnitelmasta löytyy myös erityispedagogiikan peruskursseja sekä muita kieliä kuten ranskaa ja viittomakieltä!

Mielestäni opiskelussa parasta on keskustelu! Meiän opinnoissa pääsee pohtimaan asioita muiden kanssa jopa melkein kyllästymiseen asti, mutta mun mielestä opiskelu ois ihan tylsää ilman hyviä pohdintoja opiskelukamujen kanssa.

Lemppariopiskelutapahtumani on ehdottomasti vapun HopLop sekä Harjun piknik <3 Sitsaaminen on myös kivaa!

Vapaa-ajalla tykkään soittaa piano tai viulua, kuunnella podcasteja, käydä kävelyillä Tuomiojärven rannalla ja viettää aikaa opiskelukamujen kanssa. Haluaisin myös kovasti aloittaa avantouinnin ens talvena!

Menojuomaksi nautin päivällä yleensä vettä tai vissyä ja illalla mut löytää useimmiten valkkarilasi (tai -pullo) kädessä.

Jos olisin tuoli, olisin ihan todella hyvä tuoli.

Tiesitkö, että Jyväskylän yliopistolla on kampuskoiria? Haluisin päästä joskus rapsuttelemaan niitä, mutta en oo vielä löytänyt aikaa sille.

Olisinpa tajunnut omalla orientaatioviikollani varautua fuksiflunssaan, sillä se saattaa iskeä ihan puskista. Kannattaa siis käydä ostamassa särkylääkettä ja kuumemittari kaappiin ennen opintojen alkua! Niitä ei oo kiva lähteä metsästämään sitten kun tauti on jo päällä (kokemusta on…).

Terveiseni sinulle: Fuksisyksynä tulee super paljon uutta tietoa, uusia ihmisiä ja täysin uudenlaiset opinnot, joten on ok olla hämmentynyt kaikesta! Me tutorit autetaan sua tän kaiken uuden kanssa, joten no worries. Super ihana saada sut meidän porukkaan mukaan <3

Telegram: @siirinis